tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kahdet synttärit yhden viikonlopun aikana - DONE


Andi 5 v. Kaverisynttärit ja sukulaissyndet. Yhden viikonlopun aikana.  HUH.Justhan oli edelliset synttärit. Ja sitä edelliset.



Lastensynttäritarjoilut meni tällä kertaa kaupan tuotteilla. No vähän muffisseja leivoin. Terveellisinä tomaatit ja mansikat.



Tietysti ostin uuden mekon päivänsankarille. Tietysti.




Ihana Emil toi Andille ruusuja. Hyvä Cata, näin pojat oppii. Aina kannattaa tuoda kukkia.




Koska pöytäpaikkoja ei ollut kaikille lapsille tarpeeksi, pidimme piknikin. Viltit lattialle, lapset syömään siihen ja kun kaikki oli syöty, viltit kasaan ja parvekkeelta murujen karistus. Helppoa. Ja lapset tykkäsi.

Koska viisivuotiaille täytyy jo olla ohjelmaa kotisynttäreill, lisäksi erikseen ohjelmanumerona oli jädebaari, jossa jokainen sai valita haluamaansa jädemäkua (perusmaut suklaa, mansikka ja vanilja), strösseit ja muut. Ja tietysti ongintaa, meillä parvekkeelta, ja takapihan asvalttiin piirtämistä ja hippaa.  Kaksi tuntia on yllättävän pitkä aika.....




Sukulaissynttäreillä mentiin juustoilla, juustoilla ja juustoilla. Mun mama teki perinteisiä juustotankoja myös pitää laittaa niistä resepti.

Minä tehtailin muffinsseja ja Mika latteja. Lapsille taas ongintaa tietty.

Kaikki meni tosi hyvin molempina päivinä. Andi oli onnellinen. Se on parasta.

Ps. Onneksi Atti täyttää vasta kolme; ei vielä kaverisynttäreitä tänä vuonna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti