tiistai 9. elokuuta 2016

Arki ja itsetehdyt pinaattiletut

Noniin. Lomat on vietetty sekä palattu kotiin pyykkivuoren kera. Työt on alkaneet, lapset menevät kouluun ja tarhaan. Huoh.

Mutta hyvä ruoka pelastaa arjenkin. Niin kuin itse tehdyt pinaattiletut. Tein niitä ensi kertaa, aikaisemmin nämä ovat ollet niitä harvoja eineksiä, mitä taloudessamme on syöty.  Ei kyllä enää.

Löysin kingin ohjeen pinaattilettujen tekemiseen Ruokakirjasta. Tämä Niemisen Kaisan ja Riikka Kantinkosken reseptiteos on keskittynyt suomalaisiin arki-ja juhlaruokiin, lapsuuden klassikoita unohtamatta. Suosittelen kirjaa, siitä löytyy monta helppoa ja välillä unohdettua reseptiä,








Pinaattiletut (noin 20-25 kpl)
3 kanamunaa, 5 dl maitoa, 1 tl suolaa, 1 tl sokeria, 2,5 dl vehnäjauhoja, 70 g tuoretta pinaattia tai
½ pkt /á 150g pakastepinaattia, voita paistamiseen

Lisäksi puolukkasurvosta- tai hilloa


Riko munat kulhoon ja vatkaa. Sekoita joukkoon maito, suola, sokeri ja jauhot. Huuhtele ja hienonna tuore pinaatti hienoksi, lisää taikinaa. Jos käytät pakastepinaattia, sulata se mikrossa tai huoneenlämmössä.  Anna taikinan turvota huoneenlämmössä 30 minuuttia. Paista lettupannulla voissa kullanruskeiksi. Tarjoa heti puolukkasurvoksen- tai hillon kera. 

Niin kuin näkyy, meillä näistä letuista pidettiin. 

Ps. Pinaatin tilalla voi käyttää myös raastettua porkkanaa, vihermehujen kuitujätettä tai raastettua kesäkurpitsaa((puserra neste silloin pois). 

Tule arki, olen valmis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti